 |
Dokumentit
Seminaariohjelmat ja -julkaisut
- Terveyden edistäminen ja etiikka
ETENE:n kesäseminaarista vuodelta 2007 on tehty julkaisu. Siinä tuodaan esiin terveyden edistämiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä. Yhteenvetona neuvottelukunta esittää seuraavaa: - Terveys on monipuolinen ja moniselitteinen käsite, johon liittyy paitsi objektiivinen, mitattavissa oleva elimistön toimintatila myös subjektiivinen, kokemuksellinen sekä yhteiskunnallisesta näkökulma. - Terveyden edistäminen on toimintaa, joka antaa ihmisille mahdollisuuden kontrolloida ja parantaa terveyttään. - Suomessa väestöryhmien väliset erot sekä terveyspalveluihin pääsyssä myös terveyden kokemuksissa ovat varsin suuria. Terveyseroja aiheuttaa asiat, joihin on mahdollisuus vaikuttaa. - Terveyden edistäminen ei ole vain terveydenhuollon toimintaa, vaan siihen vaikuttaa monet muut yhteiskunnan sektorit. Terveet elämäntavat opitaan jo nuorena. Neuvoloissa, kouluissa, harrastuksissa ja työelämässä pitäisi terveydenhuollon rinnalla olla mahdollisuuksia tukea yksilöitä terveyden ylläpitämisessä ja parantamisessa. - Yhteiskuntasuunnittelu vaikuttaa myös siihen, miten yhteisön jäsenet pystyvät toimimaan arjessa ja miten hyväksi he kokevat oman terveytensä. - Jos terveyseroihin halutaan vaikuttaa, olisi voimavaroja suunnattava sellaisten ryhmien terveyden edistämiseen, joiden kokema terveys on huonoin, ja joilla omat mahdollisuudet terveytensä ylläpitoon ja edistämiseen ovat heikoimmat. Linkki: seminaarijulkaisu
- ETENE:n vanhusraportti
ETENE julkaisi 24.4.2008 vanhusten hoidon etiikkaa käsittelevän raportin. ETENE esittää tässä kannanottonaan seuraavaa: - Vanhuksen kohtelu yksilönä on keskeinen eettisesti kestävän hoidon perusta. Hoito suunnitellaan ottaen huomioon terveydentila ja toimintakyky, läheisten apu ja vanhuksen koko sosiaalinen verkosto. - Hoito on kokonaisvaltaista, sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä. - Vanhuksella on oikeus osallistua hoitoaan ja hoitopaikkaansa koskevaan päätöksentekoon. - Vanhuksella on oikeus turvalliseen lääkehoitoon. - Ikä sinänsä ei saa olla syy evätä jotakin hoitoa. Hoidon suunnittelussa on kuitenkin otettava huomioon iän mukana tulleet sairaudet ja toimintakyvyn muutokset. - Omaishoitajan asemaa tulee vahvistaa ja hänen jaksamistaan turvata. - Vanhuksella on oikeus hyvään oireenmukaiseen hoitoon ja arvokkaaseen kuolemaan. Vanhuksen hoitotahtoa on kunnioitettava. Raporttia voi tilata ETENE:ltä. ETENE julkaisi 24.4.2008 vanhusten hoidon etiikkaa käsittelevän raportin. ETENE esittää tässä kannanottonaan seuraavaa: - Vanhuksen kohtelu yksilönä on keskeinen eettisesti kestävän hoidon perusta. Hoito suunnitellaan ottaen huomioon terveydentila ja toimintakyky, läheisten apu ja vanhuksen koko sosiaalinen verkosto. - Hoito on kokonaisvaltaista, sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä. - Vanhuksella on oikeus osallistua hoitoaan ja hoitopaikkaansa koskevaan päätöksentekoon. - Vanhuksella on oikeus turvalliseen lääkehoitoon. - Ikä sinänsä ei saa olla syy evätä jotakin hoitoa. Hoidon suunnittelussa on kuitenkin otettava huomioon iän mukana tulleet sairaudet ja toimintakyvyn muutokset. - Omaishoitajan asemaa tulee vahvistaa ja hänen jaksamistaan turvata. - Vanhuksella on oikeus hyvään oireenmukaiseen hoitoon ja arvokkaaseen kuolemaan. Vanhuksen hoitotahtoa on kunnioitettava. Raporttia voi tilata ETENE:ltä. Linkki: Raportti
- Tarve terveydenhuollossa - kuka tai mikä määrittää
ETENE:n vuoden 2006 kesäseminaarin aiheena oli tarpeen määrittäminen terveydenhuollossa. Seminaarissa tarkasteltiin tarvetta ja sen määrittelijöitä monilta eri näkökulmilta. Alustukset sekä ETENE:n yhteenveto on koottu liitteenä olevaan julkaisuun. Seminaarijulkaisua voi tilata ETENE:n toimistosta, näiltä palautesivuilta, sähköpostilla osoitteesta etene@stm.fi tai puhelimitse numerosta 09-160 74357. Ritva Halila Linkki: Seminaarijulkaisu
- ETENE:n kausijulkaisu
ETENE:n toisen kauden kausijulkaisu on ilmestynyt. Julkaisuun on koottu yhteenveto ETENE:n toiminnasta tällä kaudella, ETENE:n jäsenten kirjoituksia kokemuksistaan ETENE:ssä sekä neuvottelukunnan lausunnot ja raportit tältä ajalta. Julkaisua voi tilata palautesivun kautta tai sähköpostilla osoitteesta etene @ stm.fi Linkki: Kausijulkaisu
- ETENE:n seminaari ihmiskuvasta, terveydenhuollosta ja markkinoista
ETENE järjesti kuudennen sisäisen seminaarinsa ihmiskuvasta, terveydenhuollosta ja markkinoista. Esimerkkinä markkinoiden merkityksestä ja rajanvedon vaikeudesta terveydenhuollon perustehtävän, ihmisen terveyden ylläpitämisen ja sairauden hoidon sekä ihmiskuvan muokkauksen välillä käsiteltiin rekonstruktiivisen plastiikkakirurgian sekä esteettisen kirurgian välisiä rajapintoja. Seminaarissa käsiteltiin myös lääkkeellistä ihmisen suorituskyvyn muokkausta sekä tunne-elämään vaikuttamista. Neuvottelukunta halusi kannanotossaan painottaa erityisesti nuorten hyvinvointia. Neuvottelukunta näki, että terveydenhuollon tarjonnalla on vaikutusta siihen, mitä yhteiskunta näkee hyväksyttävänä ja jopa saavuttamisen arvoisena. Neuvottelukunta painottaa yhteiskunnan ja aikuisten vastuuta tulevaisuuden rakentamisessa. Linkki: julkaisu (pdf)
- ETENE:n ja TUKIJA:n esite
Esite ETENE:stä ja TUKIJA:sta on ilmestynyt. Esitteessä on ETENE:n ja TUKIJA:n yhteystiedot, tietoja julkaisuista sekä internet-osoitteet, josta löytyy lisätietoja. Painettua versiota suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi voi tilata palautesivun kautta tai ETENE:n toimistosta. Linkki: esite
- ETENE:n seminaari "Ihmiskuva lääketieteen ja markkinavoimien muokattavana"
ETENE piti vuoden 2005 kesäseminaarinsa ihmiskuvasta, ihmisyydestä ja terveydenhuollon markkinoista. Seminaarin alustuksista sekä niihin pohjautuvasta keskustelusta on koottu muistio. Keskustelussa ETENE:ssä jatkuu, ja seminaarista kootaan syksyn ja talven aikana julkaisu joka ilmestynee alkuvuodesta 2006. Linkki: seminaarimuistio
- Monikulttuurisuus terveydenhuollossa
ETENE:n vuoden 2004 kesäseminaarissa tutustuttiin monikulttuurisuuteen terveydenhuollossa. Seminaarissa alustivat aiheesta suomalaisten alustajien lisäksi mm. somalialainen kätilö, kenialainen sairaanhoidon opiskelija, inkeriläinen maahanmuuttoneuvoja, kurdipakolaisena Suomeen tullut asioimistulkki. Seminaarista koottiin julkaisu, joka liitteenä. Linkki: pdf-tiedosto
- Julkaisu tutkimuksen eettisestä arvioinnista
ETENE, TUKIJA, Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK), Biotekniikan neuvottelukunta (BTNK), Geenitekniikkalautakunta (GTLK) sekä Koe-eläintutkimuksen yhteistyöryhmä (KYTÖ) julkaisivat syksyllä 2002 raportin tutkimuksen eettisestä arvioinnista Suomessa. Julkaisun ulkoasu uudistettiin ja teksti päivitettiin keväällä 2006. Julkaisua on saatavissa neuvottelukunnan pääsihteereiltä ja mm. näiden sivujen palautesivujen kautta. Linkki: Päivitetty julkaisu
- Seminaarin 2003 julkaisu "Autonomia ja heitteillejättö - eettistä rajankäyntiä"
ETENE:n vuoden 2003 sisäinen seminaari käsitteli ihmisen itsemääräämisoikeutta erityisesti itseaiheutetuissa sairauksissa, jossa itsemääräämisen korostuksella voi potilas helposti jäädä oman onnensa nojaan. ETENE pohti termiä "itse aiheutettu sairaus" ja miten eri sairauksissa ihminen itse vaikuttaa sairauteensa, ja miten samoissa sairauksissa on nähtävissä paljon komponentteja, joihin ihminen ei kuitenkaan pysty vaikuttamaan. Sen vuoksi ETENE ehdottaa, että termistä "itse aiheutettu sairaus" pitäisi luopua, ja painottaa huolenpidon tärkeyttä erityisesti tilanteissa, jossa ihmisen syrjäytymisen uhka on suuri ja ihmisen oma hallinta elämästään ja terveydestään uhattuna. Linkki: Pdf-tiedosto
- Raportti kantasoluista
ETENE ja TUKIJA ovat julkaisseet yhdessä Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK), Biotekniikan neuvottelukunnan (BTNK), Geenitekniikkalautakunnan (GTLK) ja koe-eläintoiminnan yhteistyöryhmän (KYTÖ) kanssa raportin kantsoluista. Raportti sisältää tietoa siitä, mitä kantasolut ovat, niiden käyttömahdollisuuksista sekä kansallisista ja kansainvälisistä säädöksistä. Julkaisua voi tilata paperimuodossa neuvottelukuntien pääsihteereiltä. Linkki: pdf-tiedosto
- ETENE:n seminaari itseaiheutettujen sairauksien eettisistä kysymyksistä
ETENE:n kesäseminaari 18.8.2003 käsitteli itsemääräämisoikeuden ja heitteille jätön rajapintaa itseaiheutetuissa sairauksissa. Aiheesta valmistuu syksyn 2003 aikana raportti, joka julkaistaneen helmikuun 2004 alussa. Ohessa raportti seminaarista. Ritva Halila Linkki: pdf-tiedosto
- Saattohoitotyöryhmän raportti
ETENE on hyväksynyt kokouksessaan 17.9.2003 saattohoitotyöryhmän raportin saattohoidon eettisistä ja oikeudellisista kysymyksistä. ETENE suosittelee, että: 1. Jokaisella on oikeus hyvään ja inhimilliseen hoitoon myös silloin, kun parantavaa hoitoa ei ole olemassa. 2. Potilaan itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava saattohoidossa. Potilaan hoitotahdosta voidaan poiketa vain silloin, kun voidaan perustellusti olettaa potilaan muuttaneen tahtoaan hoitonsa suhteen. 3. Saattohoitopäätös ja hoitosuunnitelma perustuvat yhteisymmärrykseen potilaan ja häntä hoitavien henkilöiden välillä. 4. On tärkeää, että hoidon jatkuvuus varmistetaan potilaan hoidon tavoitteiden muuttuessa ja potilaan siirtyessä yksiköstä toiseen. 5. Saattohoitoa toteuttavilla yksiköillä pitää olla valmiudet toteuttaa saattohoitopotilaille tehty hoitosuunnitelma. 6. Potilaalla on oikeus kuolla kotonaan tai paikassa, jossa hän voi olla läheistensä läheisyydessä niin halutessaan. 7. Henkilöihin jotka eivät ole kelpoisia päättämään hoidostaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. 8. Hyvä saattohoito kuuluu kaikille kuoleville potilaille riippumatta heidän sairautensa diagnoosista. Linkki: pdf-tiedosto
- Raportti lasten lääketieteellisten tutkimusten eettisistä ja oikeudellisista kysymyksistä
ETENE:n työryhmän raportti lapsista lääketieteellisissä tutkimuksista on valmistunut. Työryhmä suosittelee, että: - lapsen itsemääräämisoikeutta pitäisi lisätä oman tiedotteen ja suostumuksen avulla. Tiedotteessa on tärkeää painottaa asioita, jotka ovat merkittäviä lapsen kehitysvaiheen ja hänen oman suostumuksen kannalta. - pääsääntöisesti lapsi osallistuisi vain yhteen invasiiviseen tutkimukseen kerrallaan. - tutkijoille, jotka tekevät kliinistä tutkimusta lapsilla, tulisi järjestää koulutusta eettisistä ja juridisista kysymyksistä - työryhmä nosti keskustelua siitä, kenen pitäisi pyytää vanhemmilta ja lapsilta suostumusta, ja valotti eri osapuolten roolia ja sidonnaisuuksia. Asia on monimutkainen ja tätä on hyvä pohtia ja asia ratkaista yksilöllisesti. Linkki: pdf-tiedosto
- TUKIJA:n kausijulkaisu
TUKIJA on tehnyt ensimmäisestä toimintakaudestaan 1999-2002 julkaisun, johon on koottu TUKIJA:n lausunnot, raportit, seminaariohjelmat sekä tilastoita TUKIJA:n toiminnasta. Julkaisua voi tilata ETENE:n osastosihteeri Nina Lindqvistiltä tai näiden sivujen palautesivun kautta. Linkki: pdf-tiedosto
- Hoidon hinta ja tasa-arvo terveydenhuollon eettisenä haasteena
ETENE:n seminaari elokuussa 2002 käsitteli hoidon hintaa ja sen vaikutusta hoidon eettisyyteen. Seminaarin yhteenvedosta ja alustuksista koottiin julkaisu, joka ohessa. Linkki: pdf-tiedosto
- ETENE:n kausijulkaisu
ETENE:n kausijulkaisu ensimmäisestä toimintakaudesta 1998-2002 on ilmestynyt. Julkaisu sisältää yhteenvedon ensimmäisestä neljästä vuodesta, ETENE:n jäsenten kirjoituksia omista kokemuksistaan neuvottelukunnan jäseninä sekä liitteenä ETENE:n antamat lausunnot. Kirjaa voi tilata paperiversiona ETENE:n osastosihteeri Nina Lindqvist-Wheatleyltä, jonka yhteystiedot löytyvät näiltä sivuilta. Kirjan voi tilata myös palautesivujen kautta. Linkki: pdf-tiedosto
- Seminaari tutkimuksen rahoituksesta
ETENE ja TUKIJA järjestivät 9.10.2002 yhdessä Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK), Biotekniikan neuvottelukunnan (BTNK)ja geenitekniikkalautakunnan (GTLK) kanssa yhteisseminaarin tutkimuksen rahoituksesta. Seminaarin ohjelma ja esitelmät ohessa. Linkki: seminaariohjelma
- Kuolemaan liittyvät eettiset kysymykset terveydenhuollossa
ETENE piti kuolemaan liittyvistä eettisistä kysymyksistä sisäisen seminaarin elokuussa 2001. Seminaari ja syksyn 2001 keskustelu neuvottelukunnassa on nyt kerätty yksiin kansiin. Ohessa julkaisun pdf-versio, kirjaa voi tilata Editasta, Pl 800, 00043 Edita, p. 020 45005. Linkki: pdf-tiedosto
- Kuolemaan liittyvät eettiset kysymykset terveydenhuollossa
Seminaarimuistio ETENE:n sisäisestä seminaarista 21.8.2001 Linkki: pdf-tiedosto
- Oikeudenmukaisuus ja ihmisarvo terveydenhuollossa 2000
Seminaarijulkaisu 2001 Linkki: PDF-tiedosto
Takaisin ylös |
|